The look in the closet

Jos musta ei ikinä tuu lääkäriä,
mä haluan töihin vaatekauppaan.

Musta tulee somistaja!

Siivosin tänään vaatekaappia.
Otin kesävaatteita esille ja siirsin talvivaatteet hyllyjen perälle.

Ei tule ikävä.
Paitsi tätä neuletta en raaskinut vielä pakata talviteloille.

Ostin sen viimesyksynä Espanjasta.
Maksoin siitä 4 euroa.
Paikkaa voisi kai verrata suomalaiseen kirpputoriin.
Olen käyttänyt tätä läpi talven aivan liikaa,
ja en vieläkään raski luopua käytöstä,
musta tuntuu että tämä palvelee uskollisesti läpi kesän ! :)


Ostin vähän aikaa sitten kirppikseltä myös nuo housut,
jotka kuvasta (erittäin huonosti) näkyvät.
Armeijanvihreät, kankaiset,
lahkeissa resorit,
ja aivan ihanat vähän viileämmillä kesäkeleillä !
5 euroa.
Vielä en ole uskaltanut käyttää.
Ettei vain mene pilalle.
Ruskea nahkavyön, olen ostanut Onlysta, ehkäpä vuosi, tai reilu, sitten.
En ole käyttänyt varmaan paria kertaa enempää.
Nyt tuntuu sopivan hyvin asuihin.

Vain parista asusta siis sain aikaiseksi laittaa tänne kuvat.
Ehkä myöhemmin lisää. Sain nimittäin myllättyä vaatekaappini kokonaan.
Tarkoitushan oli siivota. Oli.
Sitten tajusin kellon olevan jo yhdeksän,
ja lähdin katsomaan Täydellisiä naisia.

Nyt vaatteet ovat vaatehuoneen lattialla, koska halusin äkkiä sänkyni tyhjäksi.
Ehkä ne sitten huomenna sieltä löytävät paikkansa takaisin hyllyyn.
Toivottavasti jo huomenna.


Hyvää alkuviikkoa kaikille !
ps. rakastan myös tuota kukkakuosia.

Where did this all start?

Uusille lukijoille kerrottakoot vähän taustoja ja blogin aihetta.


Mistä tämä mun blogi-innostus alkoi?
Aloitin kirjoittamaan blogiani ensimmäisen kerran kun olin 13 vuotias.
Silloin oli tarve saada purkaa asioita ulos jollakin tavalla.
Ja sama tarve on edelleen.
Olen huomannut blogin kirjoittamisen varsin toimivaksi tavaksi.
Saa kertoa kaikki tunteensa, kuitenkaan paljastamatta itseään.
Helpottaa, kun ei tarvitse kaikkea pitää sisällään.

Mitä mun oikein pitää saada purkaa?
Mun pitää saada purkaa mun tunteita mun elämästä.
Siitä miten mä olen joutunut kokemaan alkoholismia ja väkivaltaa.
Siitä miten äitini otti ja lähti mun ollessa 12 vuotias.
Miten äitini lupasi mulle että me lähdetään täältä. Että se ottaa mut mukaan ja me lähdetään pois. Niin mä toivoin. Mutta kuitenkin se sitten lähti ja jätti mut yksin mun väkivaltaisen alkoholisti isän kanssa. No alkoholisti se oli itsekkin. Ei siltä muuta voinut odottaa. Sitä samaa jatkuu edelleen.

Ainoa ero menneeseen on se että olen vihdoinkin tajunnut tämän tilanteen olevan väärin. Olen myös tajunnut ettei tämä ole mun syy. Mutta usko tähän ei vieläkään ole kovin vankka.
Mutta antaa sen heilua ja horjua. Kunhan vain ei kaadu.
Jotta tässä onnistuisin olen yrittänyt monia keinoja pitämään ohjakset käsissäni.
Välillä onnistuneesti, ja välillä saanut kokea sitäkin suurempia pettymyksiä.
Nyt yhden suuren pettymyksen kourissa kamppailen jälleen oman elämäni herraksi.
Siinä apuna käytän tätä blogia.

Kommentit ovat kaikilta tervetulleita!

The beginning

Nyt alkaa alusta.
Entinen blogi on nyt ollutta ja mennyttä.
Täällä aloitan täysin puhtaalta pöydältä,
täysin anonyymina.
Voisi kai huokaista helpotuksesta sillä nyt olen päättänyt että kerron kaiken mitä mieleen juolahtaa.
Ilman pelkoa siitä että joku tietää minun olevan minä.
Ehkä joku entisen blogini lukija saataakin minut tunnistaa,
mutta tunnistakoot.
Varma ei voi olla.
Eli mukaan pääsee, jutuistani saa varmasti kiinni vaikka entistä blogiani ei olisikaan lukenut!

Tervetuloa!